perjantai 7. lokakuuta 2011

Syysretki Jurmoon


Retken aloituspaikaksi olimme valinneet Korpoströmin josta olisi noin kuuden tunnin melonta Jurmoon.Melontatunteja ei tälle reissulle tulisi paljoa.Pitkiä taukoja ja saarten tutkimisia sitäkin enemmän.
Perjantaina 30.9 klo 9.00 työnsimme lastatut kajakit vesille ja keula kohti etelää.Tuulta oli noin 6/ms lännestä.Hyvin leppoisa melontakeli.Rannikolle oli luvattu yli 20c lämpötiloja,mutta merellä oli huomattavasti viileämpää.Noin tunnin melonnan jälkeen ohitimme Konungsskärin autiotuvan.Konungsskärin ja viereisen Birsskärin saaret yhdistää silta jonka alta oli aivan pakko meloa.



 Sillan alituksen jälkeen matka jatkui kohti Aspötä josta oli tarkoitus etsiä suojainen taukopaikka.Aspön saariryppäästä löytyikin oiva paikka suojan puolelta.Tunnelma oli kesäinen.Lämpöä ja hyttysiä riitti.En muista aiemmin pitäneeni lokakuussa tunnin taukoa kosteassa paidassa eikä paleltanut lainkaan.Lämmin kallio takapuolen alla ja hyvät eväät,voiko sitä enää enempää vaatia.
Matkaa oli kuitenkin jatkettava että ehtisimme aikaisin Sandvik haruniin,jäisi aikaa tutustua saareen ennen pimeän tuloa.Sandvik harun on Jurmon itä puolella sijaitseva saari jossa on vanha kalastaja kylä.Pikkuruisia tupia on viime vuosina kunnostettu autiotupa käyttöön.




En ollut aiemmin vieraillut tällä saarella mutta hyvältä näytti jo ensi silmäyksellä.Nopeasti kuivat vaatteet ylle,lennosta hieman murua rinnan alle ja sitten saarta tutkimaan.Pimeällä kyllä voisi tehdä ruokaa ja pystyttää leirin.
Osa mökeistä oli vielä pahasti keskeneräisiä mutta muutama oli jo kunnossa.



Saari itsessään on mahtavan karu,muutama kitukasvuinen puu ja muuten pelkkää kalliota.Mukana oli myös erittäin haurasta kiveä jonka vesi oli syövyttänyt tuhansiksi"hiiden kirnuiksi".
Täällä haluaisin viettää etelämyrskyn,tuntisi varmasti oman pienuutensa ja voimattomuutensa luonnon edessä.




 Pimeän tultua oli kiva makoilla kalliolla ja katsella tähtiä ja tähdenlentoja.Ei veneiden valoja,ei ihmisen aiheuttamia ääniä,vain muutama sateliitti kiertämässä taivaankantta.Maailma ja mahdollisuudet tuntuivat rajattomilta.Toisaalta oma pienuus ja turhuus kaiken suuren keskellä tuntui häkellyttävältä.Ajatukset lensivät tieteen uusimpiin löytöihin.Valoa nopeampia hiukkasia.Seuraus ennen syytä.Mitä ja miksi me olemme vai olemmeko me.Parasta kömpiä telttaan ja kääriytyä lämpimään makuupussiin muuten pää turpoaa liian laajoista ajatuksista.

Aamulla uni maittoi lähes seitsemään,eikä heti viitsinyt nousta viileään aamuun.Hetken loikoilun jälkeen puuroa keittelemään,aurinkokin alkoi jo vähitellen lämmittämään.Vatsa täyteen,leiri kasaan ja kokka kohti Jurmoa.Meloimme aivan Jurmon etelä kärkeen,siellä rantautuminen ja saari kierrokselle.




Saarella oli myös jotain leija surffareita(vai mitä ne nyt oli).Minulle tuo touhu ei oikein avautunut.Täysi auton peräkärryllinen tavaraa,joka pitää vetää autolla,yhteysaluksella ja lopuksi vielä mönkijällä saaren kauimmaiseen kolkkaan.Sitten sahataan pientä poukamaa edestakas.
Kiva olisi ollut jäädä saareen pidemmäksikin aikaa mutta sunnuntaiksi oli annettu tuulivaroitus,joten oli aika siirtyä suojaisemmille vesille.
Suunnaksi otimme pohjoisen,kohti Bodön saarta.Tuuli oli sivuvastainen ehkä noin 5-6/ms.Bodössä reilun tunnin tauko ja edelleen keli oli kesäinen.Kesken näkkileivän syönnin oikaisin itseni pitkäkseni kun alkoi niin kivasti raukaisemaan.Runsaan puolentunnin kulttua heräsin näkkileivän pala yhä kädessäni.On se rankkaa tuo ulkoilu vai olivatkohan syynä viimeöiset laajat ajatukset.
Siitä sitten pirteänä kajakkiin ja kokka kohisten kohti Boskäriä,jonne jäisimme yöksi.Matkaa oli vielä jäljellä ja pimeä lähestyi.Boskäriin saavuimme hämärässä,puolisen tuntia ennen pimeää.Teltta nopeasti pystyyn ja sitten nuotiolle ruokaa laittamaan.Illalla taas samat tähtiin tuijottelut ja sitten kotoisaan makuupussiin nukkumaan.
Seuraava aamu valkeni tyynenä ja viileänä.



Puuron ja aamukahvin jälkeen kiersimme luontopolun, koskemattoman luonnon ääreen.Mahtava kierros.Tälle päivälle melonta tunnit jäisivät vähäisiksi,tuuli oli yltymässä.Otimme suunnan kohti Konnungskärin autiotupaa jossa pitäisimme kunnon tauon ja kiertäisimme Birskärin saaren.Tuuli oli myötäinen ja alkoi jo työntää ihan mukavasti.Puolisen tuntia ennen Konnungskäriä tein vielä suunnistus virheen.Kuljimme aivan kartan reunaa,enkä hoksannut että siiryimme reunan ulkopuolelle.Aloin epäillä virhettä kun yksi saari puuttui joka oli merkitty karttaan,löytyihän tuo määränpää sitten lopulta.




Tupa oli minulle tuttu jo ahvenanmaan kierto retkeltä.Runsas kylmälounas tuvassa ja sitten Birsskäriä tutkimaan.






Runsaasti meduusoja oli ajautunut rannoille.Jyhkeät kalliot kiersivät saarta.Pasi kiersi sisemmällä saarta kameransa kanssa lintuja bongaten.Minä nautin rantakallio maisemista.






Erään kallion takaa paljastui hellyyttävä näky,vastasyntynyt karitsa.Emo oli juuri nuolemassa jälkeläistään puhtaaksi.Mitään en lampaiden synnytyksestä ymmärrä mutta mielestäni lisää oli vielä tulossa.Menimme kauemmas odottelemaan jotain tapahtuvaksi.Ilmeisesti olimme häiriöksi joten jatkoimme matkaa.

Tuuli oli jo yltynyt reippaaksi,onneksi oli myötäistä.Puut kohisivat,aloin jo tähyllä merelle miltä siellä näytti.Olimme melko rikkonaisessa saaristossa joten aallokko ei olisi haitaksi.
Kajakin olivat parkissa suojaisassa poukamassa mutta heti kun suoja katosi tuli tunne että tuuli vie melan kädestä.Ensimmäiset kymmenet metrit olivat sivutuulta ja piti oikein keskittyä melaan mutta sitten sai kääntää perän tuuleen.Voimaa ei tarvinnut käyttää lainkaan,piti vaan suunnan.Autolle oli matkaa noin tunti ja sitten oli tämäkin retki päättynyt.Mahtava retki taas takana.Varsinkin kun seura oli ykkös luokkaa.

Vielä pitäisi saada tälle vuodelle yksi viikonloppu retki.Jos meri ei mene jäähän heti joulukuun alussa niin olisi kiva kokeilla kiertää kemiön saari joulukuussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti