Miltä kuullostaa lumen narina saappaan alla?Sitä tänään muistelin kun olin lähivesillä meloskelemassa.Entäpä miltä tuntuu lämmitellä sormia kuuman kahvikupposen ympärillä nuotion lämmön helliessä varpaita kun pakkanen paukkuu puissa.Auringon kimallus kirkkaalla hangella.
Tiedän kyllä että nämä kelit ovat aivan keskinmääräisiä näillä leveysasteilla,mutta silti kaipaan talvea.Onhan se kiva käydä melomassa mutta jäällä voisi myös hiihtää ja kalastaa.Olisi myös kiva seurailla eläinten jälkiä ja ihmetellä niiden tekemisiä.

+5c vesisadetta,reipasta tuulta ja kaiken vaippaansa kietovaa hämäryyttä.

Ei voinut tänään nautiskella talven iloista.Kovasti oli syksyistä ja märkää.Jotenkin ehkä helpottaisi jos ei seuraisi lainkaan säätiedoituksia,olisi helpompi uskoa että huomenna on TALVI.
Muistan lapsuudesta kuinka sitä tuijotteli luokan ikkunasta ja odotteli ensimmäisiä lumihiutaleita ja siitäkös se riemu repesi kun ensimmäiset hiutaleet laskeutuivat pimeään maahan.
Eipä tuo luonteen piirre ole miksikään muuttunut neljässäkymmenessä vuodessa ja tuskimpa muuttuukaan, kunhan sitä LUNTA nyt vaan tulisi.

Kaisaaren laavu

Piipahdin Kaisaaressa tarkistamassa myrskyvauriot.Laavu on ollut syysmyrskyihin nähden suojan puolella joten hyvinhän tuo on säilynyt.Taustalla näkyy yksi suuri kuusi jonka Seija oli onnistunut kampeamaan nurin.Polttopuiksi tuo varmaankin tulee vähitellen muuttumaan vaikka saisihan se siinäkin maata, hyvänä alustana kääpien mellastaa.

Millähän se pukkikin nyt sitten kulkee....???

Funtsailua juoksemisesta.

Aloitin säännöllisen juoksemisen armeijassa vuonna 1985.Sitä aiemminkin juoksin,mutta vähän ja epäsäännöllisesti.Russarön saaressa aloin juosta iltaisin majakan ja saunan väliä.Samaa tietä edestakaisin.Määriä en enää muista mutta lähes jokapäiväistä juokseminen oli jo tuolloin.Kun kapiaiset huomasivat puuhani niin enää ei tarvinnut osallistua liikuntapalvelukseen,sain juosta tuonkin ajan.Tuli tutuksi tuo saunan ja majakan väli.

Siviiliin päästyäni juokseminen jatkui,tulihan tuota pyöräilyäkin runsaasti mutta juoksu kilometrejä kertyi myös runsaasti.Taisi olla vuosi 1988 kun piti päästä Maratonia kokeilemaan.Paikkana oli Hartola ja aika 2.46.Aika oli ihan hyvä aloittelijalle.Tuosta innostuneena alkoi kunnon harjoittelu.Onnettomilla pohjilla kolme kovaa harjoitusta viikossa ja kilometrejä kertyi jopa 240km viikossa.Tietäähän sen miten tuossa kävi.Seuraavalla Maratonilla oli aivan loppu jo puolivälissä,keskeytyshän tuosta seurasi.

Vähitellen pohjat alkoivat paremmin kestää taipumustani kovaan harjoitteluun.Mutta ei kuitenkaan riittävästi.Näin jälkikäteen ymmärrän että olin aina väsyneenä lähtöviivalla.Välillä enemmän välillä vähemmän.Maraton ennätykseksi jäi 2.36 ja tuokin tuli kohtuuttoman alkuhurjastelun pilaamassa kisassa.Ensimmäinen 5km vilahti 17 minuuttiin.
Maraton vuosinani olisin paremmalla suunnitelmallisuudella pystynyt varmasti parempiin tuloksiin,mutta suunnitelmien sijaan juoksin mieluummin runsaasti ja  annoin kisoissa kaikkeni.Niinpä noilta vuosilta parhaat muistot liittyvät ehdottomasti harjoitteluun.Tulokset ovat vain pelkkä merkintä tilastoissa,en näe niillä olevan suurtakaan roolia elämässäni.Tiukoissa kamppailuissa saavutetut voitot lämmittivät mieltä muutaman päivän kunnes ne alkoivat haalistua.

Olin joskus 80 luvun loppupuolella lukenut jutun Seppo Leinosesta ja Spartathlonista. Kuinka ollakkaan niin vähitellen alkoi Ultrajuoksu kiinnostamaan.Saisi juosta PALJON kisoissa ja harjoituksissa.Tuota runsasta harjoituksissa juoksemista todellakin noudatin tunnontarkasti,parhaimmillan jopa yli 1000km kuukaudessa.Liikaa jotta kisoissa olisin päässyt parhaimpaani.Neljästi olin mukana Spartathlonissa ja kahdesti onnistuin pääsemään maaliin.
Mutta sain noudattaa yksinkertaista ja jopa askeettista elämäntapaa.Niin ja ulkoilla paljon.
Nyt ymmärrän että nuo ovat tärkeimmät asiat jotka olen saanut juoksemiselta.Pienistä ja yksinkertaisista asioista nauttiminen ja reipas ulkoilmaelämä.
Ultrajuoksusta on syöpynyt lähtemättömästi mieleen lukemattomia kokemuksia eikä niistä yksikään liity tuloksiin taikka toisten voittamiseen.
 Mielen sopukoista löytyy muistoja tuulesta,kylmyydestä,kuumuudestä,pimeydestä,epätoivosta.uupumuksesta,juoksemisen helppoudesta,uhmakkaista väsymättömyyden tunteista sekä vahva yhteen kuulumisen tunne kanssajuoksijoihin.Lopussa huumaava maaliin pääsyn riemu.
Se kummastuttaa miten vaikeat olosuhteet ovat muistoissa päällimmäisinä.ei niinkään juokseminen.Enkä tässä tarkoita että vaikeat olosuhteet olisivat ikäviä,niissähän minä viihdyn selkeästi parhaiten!

Olin ilmoittautunut Sysikallio100 maasto ultraan.Aloitin harjoittelun lokakuun loppupuolella ja nostin määriä melko reippaaseen tahtiin.Viimeinen varsinainen harjoitus viikko piti sisällään jo noin 18 tuntia juoksua,siitä suuri osa vaativassa maastossa.Viikko huipentui 52km lenkkiin maastossa erittäin liukkailla poluilla ja kallioilla.Kunto oli yllättävänkin hyvä mutta polvi sanoi irti yhteistyö sopimuksen eikä suostunut juurikaan taipumaan moneen päivään.
Vajaassa viikossahan polvi taas taipui lähes normaalisti mutta päätin jättää kisan väliin.Toivon tulevaisuudelta vielä runsaasti liikkumista,myös juosten joten säästelen kulkimia jotta ne vielä iloisesti minua kuljettaisivat kymmeniä vuosia.

Valmistautuessani Sysikallio100 ultraan huomasin että juoksemisen ilo hieman latistui kun sillä oli jokin tarkoitus,päämäärä.Tälläistä en ole aiemmin havainnut,ehkä olin liian vakavalla mielellä matkassa.

Olen juossut elämässäni paljon ja aion juosta edelleenkin mutta nyt aion juosta vain juoksemisen ilosta.Vailla tavoitteita.

Nyt on retkeilyn vuoro.Siinä saan kokea sitä reipasta ulkoilmaelämää jota niin kaipaan.Saattaa olla että vielä joskus olen ultran lähtöviivallakin,ovathan nuo monipäiväisetkin vielä kokematta...

Luolamiehiä

Lauantai kului mukavasti Marttilan korven eräreitistöllä.
Mukavaa oli saada Eetukin mukaan.Retken teemana oli Lotikon kellarin luolan tutkiminen ja siellä olevan Geokätkön löytäminen.
Keli oli erinomainen.-5C ja puoli pilvistä.Kävelyä tuli noin 8km osittain jäisillä poluilla ja kallioilla.Aamu hämärissä matkaan ja hämärässä paluu autolle,lyhyt on valoisa aika.Hieman jäi kaivelemaan makuupussien kotiin jättäminen.Olisi ollut taas mahtavaa illan tullen kömpiä lämpimään makuupussiin ja nukkua pitkät unet raikkaassa ilmassa.

Auringon noustessa matkaan.

Täällä on muinoin juhlittu karhun kaatoa.

Ei reissua ilman baaria.

Luolalle päästyä ensin tulet että saa hyvän hiillostan makkaran paistoon,nälkä olikin jo ehtinyt tulla.

Ennen  syömistä luolaan kun vielä mahtuu.

Tiukkaa tekee.

Pohjalla oli runsaasti vettä,vaati hämähäkki miehen taitoja että tuosta selvisi kuivin jaloin.

Ahtaammaksi menee,ei ahtaanpaikan kammoisille.

Ja olihan siellä se Geokätkökin

Täältä tultiin.

Ja sitten päästiin letunpaistoon.

Lotikon kellarin historiaa.

Iltapäivän hämärtyessä oli aika jatkaa matkaa.

Näihin kuviin ja tunnelmiin täältä Marttilan korvesta.

Vaikkakin tuo Trail Running on tänäpäivänä kovin trendikästä on poluilla kovin hiljaista.Pari tuntia kaupungin kupeessa olevassa metsässä eikä muita juoksijoita näkynyt.
Märkää,liukasta ja pimeää.Siinähän on kaikki mitä ihminen tarvitsee viihtyisään vapaa-ajan viettoon!

Kovin ovat tarkkanäköisiä nuo peuranmetsästäjät.Kaipa niitä oli siellä säkkipimeässä kun kerran kyltilläkin varoittivat.

Kyllä siellä polku on,ehkä.

Hieman tuo kuu pilasi syvintä pimeyttä.

Avokallioilla olisi hyvä revitellä,jos ei olisi jäätä.

Välillä vauhdikasta polkua.

Sitten taas vähemmän vauhdikasta.

Ajoittain askeleen pituus jäi melko lyhyeksi, liukasta oli.

 Tossuvalinta meni pahasti pieleen,suunnistusnastari olisi ollut oikea.Onneksi on iskunkestävä kamera,muutamat vauhdikkaat kaatumiset tuli suoritettua.

Kappas,kylläpä tuo aika rientää.Edellisestä päivityksestä alkaa olla kohta jo KAKSI VUOTTA!!!
Oli pienoisia vaikeuksia salasanojen kanssa mutta löytyiväthän ne sieltä mielen hämäristä sopukoista.
Ulkoiltua on tullut paljon,ehkäpä enemmän kuin koskaan.Tänä vuonnakin on tainnut tulla jo 11 vähintään kahden yön retkeä,osa on ollut pidempiä,maksimissaan kuitenkin 9 päivää.Suurin osa meloen.Ja kivaa on ollut!!!
Viime viikonloppuna olin jo perinteeksi muodostuneella Joulukuun melontaretkellä.Pimeää riittää tähän vuoden aikaan ja siellä yksin pimeässä tähtitaivasta tutkiessani mieleeni hiipi ajatus että voisin jakaa tältäkin reissulta tunnelmia muutaman kuvan muodossa.Siispä jo unholaan jääneen blogin esiin kaivaminen ja salasanojen muistiin herättäminen.
Kovin montaa kuvaa ei tullut otettua,tämä jakamis juttu tuli mieleen vasta viimeisenä iltana,mutta muutama nyt kuiteskin.Varsinkin kajakissa kuvaaminen tuulessa ja pakkasessa on karua puuhaa,hetkessä sormet aivan jäässä.Kamerakin on jo saanut liikaa kelejä osakseen,ylivalottaa herkästi enkä löydä sellaisia asetuksia joilla tämän saisi korjattua.Lisäksi vielä tällä reissulla ilmestyi kulkemaan näytön yli jokin kirkas viiva,ei onneksi näy kuvissa.
Jos tässä taas innostuisi kuvailemaan niin pitänee vaihtaa kamera uuteen.


Tässä muutama tunnelmakuva Joulukuu 2013 melontaretkeltä.

Reissu alkoi pienessä lumisateessa ja +1C lämmössä.

Illalla laitoin pienet tulet vesirajaan ja ihailin kapeaa kuunsirppiä ja upeaa tähtitaivasta.

Seuraava päivä meni navakassa vastatuulessa,yöpymissaareksi valitsin matalan ja karun saaren jossa sai hiukan tuulelta suojaa kitukasvuisten mäntyjen takaa.

-5c oli seuraavan päivän lämpötila ja kun tuultakin oli sopivasti niin kaikkihan peittyi vähitellen paksuun jääkuorrutukseen.Suojaisissa paikoissa piti irroitella suurimpia jääkerroksia.Eikä ollut tuo viinimarjamehukaan oikein enää nestemäisessä muodossa.

Karu ja vaativa aika melontaretkeillä mutta on siinä vaan jotain niin rujon kaunista.