Aloitin säännöllisen juoksemisen armeijassa vuonna 1985.Sitä aiemminkin juoksin,mutta vähän ja epäsäännöllisesti.Russarön saaressa aloin juosta iltaisin majakan ja saunan väliä.Samaa tietä edestakaisin.Määriä en enää muista mutta lähes jokapäiväistä juokseminen oli jo tuolloin.Kun kapiaiset huomasivat puuhani niin enää ei tarvinnut osallistua liikuntapalvelukseen,sain juosta tuonkin ajan.Tuli tutuksi tuo saunan ja majakan väli.
Siviiliin päästyäni juokseminen jatkui,tulihan tuota pyöräilyäkin runsaasti mutta juoksu kilometrejä kertyi myös runsaasti.Taisi olla vuosi 1988 kun piti päästä Maratonia kokeilemaan.Paikkana oli Hartola ja aika 2.46.Aika oli ihan hyvä aloittelijalle.Tuosta innostuneena alkoi kunnon harjoittelu.Onnettomilla pohjilla kolme kovaa harjoitusta viikossa ja kilometrejä kertyi jopa 240km viikossa.Tietäähän sen miten tuossa kävi.Seuraavalla Maratonilla oli aivan loppu jo puolivälissä,keskeytyshän tuosta seurasi.
Vähitellen pohjat alkoivat paremmin kestää taipumustani kovaan harjoitteluun.Mutta ei kuitenkaan riittävästi.Näin jälkikäteen ymmärrän että olin aina väsyneenä lähtöviivalla.Välillä enemmän välillä vähemmän.Maraton ennätykseksi jäi 2.36 ja tuokin tuli kohtuuttoman alkuhurjastelun pilaamassa kisassa.Ensimmäinen 5km vilahti 17 minuuttiin.
Maraton vuosinani olisin paremmalla suunnitelmallisuudella
pystynyt varmasti parempiin tuloksiin,mutta suunnitelmien sijaan juoksin
mieluummin runsaasti ja annoin kisoissa kaikkeni.Niinpä noilta
vuosilta parhaat muistot liittyvät ehdottomasti harjoitteluun.Tulokset ovat vain pelkkä merkintä tilastoissa,en näe niillä olevan suurtakaan roolia elämässäni.Tiukoissa kamppailuissa saavutetut voitot lämmittivät mieltä muutaman päivän kunnes ne alkoivat haalistua.
Olin joskus 80 luvun loppupuolella lukenut jutun Seppo Leinosesta ja Spartathlonista. Kuinka ollakkaan niin vähitellen alkoi Ultrajuoksu kiinnostamaan.Saisi juosta PALJON kisoissa ja harjoituksissa.Tuota runsasta harjoituksissa juoksemista todellakin noudatin tunnontarkasti,parhaimmillan jopa yli 1000km kuukaudessa.Liikaa jotta kisoissa olisin päässyt parhaimpaani.Neljästi olin mukana Spartathlonissa ja kahdesti onnistuin pääsemään maaliin.
Mutta sain noudattaa yksinkertaista ja jopa askeettista elämäntapaa.Niin ja ulkoilla paljon.
Nyt ymmärrän että nuo ovat tärkeimmät asiat jotka olen saanut juoksemiselta.Pienistä ja yksinkertaisista asioista nauttiminen ja reipas ulkoilmaelämä.
Ultrajuoksusta on syöpynyt lähtemättömästi mieleen lukemattomia kokemuksia eikä niistä yksikään liity tuloksiin taikka toisten voittamiseen.
Mielen sopukoista löytyy muistoja tuulesta,kylmyydestä,kuumuudestä,pimeydestä,epätoivosta.uupumuksesta,juoksemisen helppoudesta,uhmakkaista väsymättömyyden tunteista sekä vahva yhteen kuulumisen tunne kanssajuoksijoihin.Lopussa huumaava maaliin pääsyn riemu.
Se kummastuttaa miten vaikeat olosuhteet ovat muistoissa päällimmäisinä.ei niinkään juokseminen.Enkä tässä tarkoita että vaikeat olosuhteet olisivat ikäviä,niissähän minä viihdyn selkeästi parhaiten!
Olin ilmoittautunut Sysikallio100 maasto ultraan.Aloitin harjoittelun lokakuun loppupuolella ja nostin määriä melko reippaaseen tahtiin.Viimeinen varsinainen harjoitus viikko piti sisällään jo noin 18 tuntia juoksua,siitä suuri osa vaativassa maastossa.Viikko huipentui 52km lenkkiin maastossa erittäin liukkailla poluilla ja kallioilla.Kunto oli yllättävänkin hyvä mutta polvi sanoi irti yhteistyö sopimuksen eikä suostunut juurikaan taipumaan moneen päivään.
Vajaassa viikossahan polvi taas taipui lähes normaalisti mutta päätin jättää kisan väliin.Toivon tulevaisuudelta vielä runsaasti liikkumista,myös juosten joten säästelen kulkimia jotta ne vielä iloisesti minua kuljettaisivat kymmeniä vuosia.
Valmistautuessani Sysikallio100 ultraan huomasin että juoksemisen ilo hieman latistui kun sillä oli jokin tarkoitus,päämäärä.Tälläistä en ole aiemmin havainnut,ehkä olin liian vakavalla mielellä matkassa.
Olen juossut elämässäni paljon ja aion juosta edelleenkin mutta nyt aion juosta vain juoksemisen ilosta.Vailla tavoitteita.
Nyt on retkeilyn vuoro.Siinä saan kokea sitä reipasta ulkoilmaelämää jota niin kaipaan.Saattaa olla että vielä joskus olen ultran lähtöviivallakin,ovathan nuo monipäiväisetkin vielä kokematta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti