Polkujuoksun MM

Tuli sitten käytyä Irlannissa,Connemaran kansallispuistossa,polkujuoksun MM-kisoissa.Kuten olettaa saattaa kärjen vauhti oli huimaa,huimempaa kuin etukäteen kuvittelin.
Matkaan lähdimme keskiviikkona 7.7 ja se päivä kuluikin kokonaisuudessaan matkustamiseen.Duplinin lentokentältä oli vielä 3,5 tunnin matka Clifdeniin,jossa hotellimme sijaitsi.Varsinainen kisakeskus maaleineen sijaitsi Lettertracissa,noin 15km päässä hotellilta,kulkemiset sujuivat näppärästi järjestäjien bussilla.Mukana matkassa oli kuuden hengen joukkue suomesta sekä Coach.

Torstai oli varattu kisojen avajaisiin , infotilaisuuteen ja pastabartyyn.
Lauantai aamulla klo 7.00 pääsimme sitten itse asiaan eli startaamaan itse kisaan.Kameraa en viitsinyt raahata mukana,elikkä kuvia ei reitinvarrelta ole ,valitettavasti.
Startti oli Kyllemoren nunnaluostarilta.Helikopteri läpätti tyynen järven yllä, kuvaaja ovesta roikkuen, luoden tunnelmaa että jotain suurta on tapahtumassa.Tiesin että viivalla on mukana maailman eliittiä.Sen kyllä huomasi lähtö laukauksen pamahdettua,vauhti oli todella hurjaa.Ensimmäinen 5km oli tiejuoksua  ja mäetkin oli säästetty reitin myöhempiin kohtiin.Etukäteen olin asettanut tavoitteeksi ensimmäiselle viidelle kilometrille 22.30.Aika hyvin tuossa onnistuinkin,kello näytti 22.00 ohittaessani viiden kilometrin tolpan.

Siitä pääsimmekin sitten itse asiaan,eli kapuamaan ensimmäistä kunnon mäkeä.Daimond Hill kuvattuna kisakeskuksesta.Näyttää hieman korkeammalta kuin kotoiset mäet.Korkeutta on noin 400m.Ensin hyvää sorapohjaista uraa,joka vähitellen muuttui pieneksi kivikko poluksi,paikoin mahdottomaksi juosta.Huippu oli pilven peitossa,maisematkin jäivät näkemättä.Eipä niitä kauaa olisi ehtinytkää ihailla,sillä alamäki vaati kaiken keskittymisen ja rohkeuden.Liukkautta ja jyrkkyyttä todellakin riitti,vaikka kaikkien kohdalla se ei näyttänyt pahalta.Naisten tuleva voittaja loikki,siis todellakin loikki mielestäni lähes hengenvaarallisessa kohdassa ohi.Täysin uskomatonta katseltavaa.
Itse jarruttelin parhaani mukaan,joten reisissä oli koko ajan jännitys päällä eikä kestänyt kauaakaan kun reidet alkoivat ikävästi puutua.Jyrkimmästä kohdasta selvittyäni pääsi taas juoksemaan.Etsin mahdollisimman rentoa ja terävää alamäkitekniikkaa jotta saisin reidet edes jotenkin palautumaan.Reitti piipahti kisakeskuksessa josta aloitimme uuden nousun kohti Diamont Hillin huippua.Nousu oli edellen helppo,mutta alamäki ei todellakaan ollut,reidet kipeytyivät pahasti jo tässä vaiheessa.Sitä vaan odotteli seuraavaa nousua koska niissä kipeät reidet eivät haitanneet.Välillä tarvottiin märällä pellolla ja suolla.Niissä kipeistä reisistä ei juurikaan ollut haittaa,riitti kun puski voimalla eteenpäin.Ei vauhdilla vaan voimalla.
Välillä muutama kilometri tiellä,jossa sama rytmi jatkui.Alamäet tuskaa,tasaisella ja ylämäissä kevyttä juoksentelua.Piti jo tässä vaiheessa hylätä tavoite hyvästä suorituksesta ja keskittyä selviytymiseen,oikeat mäethän olivat vasta tulossa.Niissä olisi ollut toimivillakin reisillä haastetta,kisa alkoi käydä mielenkiintoiseksi.
Välillä taas muutama kilometri suota,sen jälkeen 28km huoltopiste,josta alkoi kipuaminen kohti Benbaumin huippua.Korkeutta tälle nyppylälle on kertynyt 725m.
Ensin maltillista nousua tiellä sitten hieman jyrkempää,joka oli onneksi suopohjaista.Upottava suo yhdessä jyrkkenevän mäen kanssa tekivät juoksemisesta melkoista taapertamista.Omasta mielestäni meno oli edellen juoksemista.Ohittelin muita juoksijoita,elikkä minuakin hitaammin oli mahdollista edetä.Vähitellen rinteen muuttuessa kuivemmaksi se jyrkkeni,jyrkkeni ja edelleen jyrkkeni.Kun käsillä repi itseään ylös niin ei tarvinnut lainkaan kumartua.Huipun lähetessä meno alkoi jo muistuttamaan kalliokiipeilyä.Ylhäällä Mountain Rescue ja kamerakopteri loivat extreme tunnelmaa.Eipä siinä sitten paljoa ihmetelty vaan vuoren toista puolta alas.Laskeutuminen oli yllättävän helppo,reidet olivat mukavasti palautuneet ylämäkeen tarpoessa.Pian jo olikin 40km huoltopiste jossa nappasin suolatabletin.Muutama kilometri melko tasaista jonka jälkeen kapuaminen uudelleen Benbaumille.Nousu sujuin melko mukavasi mutta alasmeno ei.Meinasin jäädä vuorelle,reidet sanoivat yhteistyösopimiksen kokonaan irti.Askel askeleelta kapusin rinnettä alas.Välillä oli pidettävä taukoja,sillä tuntui kuin joku olisi moukaroinut reisiä pesäpallomailalla.Otin lisää suolaa.Kyllähän se rinne siitä sitten loppui,mutta se todellakin kesti pitkään eikä ollut hauskaa.
Tielle päästyäni pystyin hitaasti juoksemaan tasaiset ja ylämäet.60km huoltopisteen jälkeen alkoi onneksi pitkä loiva ylämäki jossa oli pehmeää ja märkää.Jälleen voima käyttöön ja edelleen sitä löytyi.Varsinaista kisafiilistä ei enää ollut,jäljellä oli enää itsensä rasittamisen nautinto.Ja maisemat tietysti.

Jatkoin taktiikalla jossa kävelin alamäet ja juoksin tasaiset ja ylämäet.Kiirettä ei ollut,enkä kiirettä myöskään pitänyt.Aikaa maalin sulkeutumiseen kyllä oli.71km:in taivaltamiseen oli varattu aikaa 11 tuntia ,minulta meni noin kymmenen.Tulos oli aika surkea,mutta mikä tärkeintä,hauskaa oli.
Vähitellen alkoivat reidet toimia myöskin alamäissä.Voimaa ja kuntoa olisi kyllä riittänyt,fyysisesti pääsin melko helpolla mutta kun nuo koivet.Tähän Paavo Nurmi olisi sanonut"huanost harjotellu".
Harjoitellut kyllä olin,kovaakin.Mutta keskittynyt vääriin asioihin.Toivottavasti ei jäänyt viimeiseksi kunnon maasto-ultraksi.Hieman viisaampi olen nyt.
Nyt pitää tuumailla seuraavaa juoksutavoitetta.Kolille en taida lähteä,vaikka pitikin.Kahtellaan nyt rauhassa.

Viikon päästä lähden merelle,melontaretkelle.Siellä on hyvä tuumailla rauhassa asioita.