torstai 25. joulukuuta 2014

Joulupäivän juoksulenkki

Kylläpä taas näyttää aikaa kuluneen siitä kun viimeksi tänne olen mitään laittanut.Viime päivityksestä näyttää taas olevan jo lähemmäs vuosi.
Sen vuoden aikana on tullut tehtyä monta hyvää retkeä.Pääasiassa kajakilla mutta muutama pikkuretki on tullut myös rinkkaa ulkoilutettua.
Joulupäivänä oli viisitoista astetta pakkasta ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta.Siitä inspiroituneena lähdin lähimaastoon juoksulenkille ja muistin ottaa kamerankin mukaan.



Askel ei ollut kepeä,johtunee pitkälti siitä että on tullut juostua viime aikoina ainoastaan 1-3 kertaa viikossa.Muuta liikuntaa tulee kyllä runsaasti mutta juoksu on jäänyt vähiin.
Tietoinen valinta,nyt jää energiaa ja aikaa muuhunkin ulkoiluun.







On se vaan kummallista tuo juokseminen.Vaikka kunto on huono ja juoksun nautittavuutta ei todellakaan lisännyt pöppöröinen uusi lumi niin siitä huolimatta alkoi mielessä pyöriä seuraava ultrajuoksu haaste.Sitä ei välttämättä enää koskaan tule mutta helposti se vaan mielen sopukoista aina putkahtaa.




Oli se vaan upea keli,ja kun tuo juoksukin alkoi loppua kohti paremmin kulkea niin taidan huomennakin käydä juoksemassa.Tänään lenkki vei noin kaksi tuntia,ja muutama valokuva matkalla.

Sen verran reippasti taitaa lähipäivinä olla pakkasta että muutaman päivän kulttua taidan mennä kokeilemaan kalaonnea Hamarinjärvelle.













1 kommentti:

  1. Mitä ihmettä,lukeeko näitä tosiaankin joku.
    Juu,päivitystahti on tosiaan ollut päätähuimaava...

    VastaaPoista